Aiemman lenalidomidihoidon, hematologisen taudin ja mobilisaatiomenetelmän vaikutus veren kantasolusiirteen solusisältöön sekä kantasolujensiirron jälkeiseen toipumiseen: prospektiivinen tutkimus
Impact of previous lenalidomide treatment, hematological disease and mobilization method in blood graft cellular composition and post-transplant recovery: a prospective study
Anu Partanen 23.6.2017, KYS
Vuosittain Euroopan kantasolusiirtorekisteriin (EBMT) raportoidaan yli 20000 autologista kantasolusiirtoa, joiden pääindikaatiot ovat multippeli myelooma ja non-Hodgkin -lymfoomat (NHL). Edelleen useita perus-asioita siirtoon liittyen tunnetaan huonosti, kuten optimaalinen induktiohoito myeloomapotilailla ennen kantasolujensiirtoa sekä paras mobilisaatiomenetelmä teho ja kustannukset huomioiden.
CD34+ solujen määrää on pidetty tärkeimpänä kantasolusiirteen laadun mittarina. Siirre sisältää kuitenkin muitakin solupopulaatioita, mihin voi vaikuttaa potilaan sairaus, edeltävät hoidot ja mobilisaatiomenetelmä. Siirteen koostumuksen merkitystä hematologiseen ja immunologiseen toipumiseen sekä ennusteen kannalta ei ole juuri etenevässä tutkimusasetelmassa selvitetty.
Vuonna 2012 Suomessa alkoi prospektiivinen monikeskustutkimus GOA (Graft and Outcome in Autologous transplantation), mihin rekrytoitiin yli 270 multippelia myeloomaa tai NHL sairastavaa potilasta neljästä yliopistosairaalasta vuoden 2016 loppuun mennessä. Väitöskirjaprojektini perustuu GOA- tutkimuksen aineistoon. Analysoimalla siirteiden solukoostumuksia ja potilaiden verinäytteitä 12kk asti kantasolujensiirrosta sekä keräämällä yksilöllisesti terveystietoja sairauskertomuksista on tarkoitus selvittää aiemman hoidon, sairauden ja mobilisaatiomenetelmän vaikutusta kantasolusiirteen laatuun ja sen kliiniseen merkitykseen. Pitkällä tähtäimellä on tarkoituksena saada käsitys optimaalisen veren kantasolusiirteen ominaisuuksista.
Ensimmäisessä osatyössä havaittiin, että myeloomapotilailla lenalidomidipohjainen induktiohoito näyttää vaikuttavan afereesien määrään, muttei CD34+ -solujen kokonaissaaliiseen eikä siirronjälkeiseen toipumiseen. Työ on hyväksytty julkaistavaksi ja abstrakti aiheesta on esitetty EBMT 2017 -kokouksessa. Toisessa osatyössä todettiin, että pegfilgrastiimi yhdistettynä kemomobilisaatioon pre-emptiivisen plerixaforin kanssa on tehokas ja sujuva tapa minimoida mobilisaatioiden epäonnistuminen NHL- potilailla. Plerixaforin käyttö vaikutti merkitsevästi kantasolusiirteen sisältöön, muttei hematologiseen toipumiseen eikä potilaiden selviytymiseen.
Jatkossa on tarkoitus selvittää noin 100 NHL-potilaan aineistosta kemomobilisaatiossa käytetyn granulosyyttikasvutekijän tyypin (filgrastiimi vs. pegfilgrastiimi vs. lipegfilgrastiimi) vaikutusta CD34+ solujen mobilisaatioon, verestä kerätyn siirteen solukoostumukseen sekä hematologiseen ja immunologiseen toipumiseen. 250 NHL tai myeloomaa sairastavan potilaan taudin vaikutusta siirteen solusisältöön sekä toipumista et selviytymistä kantasolujensiirron jälkeen tutkitaan neljännessä osatyössä.