Anu Partanen (2020)
Anu Partanen, LT , sisätautien ja kliinisen hematologian erikoislääkäri
Mobilisaatiomenetelmän ja hematologisen sairauden merkitys autologisessa kantasolujensiirrossa (Impact of mobilization method and hematologic disease in autologous stem cell transplantation)
Potilaalta aiemmin kerättyjen kantasolujen palautus (autologinen kantasolujensiirto) korkea-annoksisen solunsalpaajahoidon (intensiivihoito) jälkeen on yhä suositumpi myeloomaa (MM) tai non-Hodgkin lymfoomaa (NHL) sairastavien potilaiden hoitomenetelmä. Lähes kolmasosalla potilaista kantasolujen keräyssaalis on kuitenkin riittämätön intensiivihoitoon johtuen esimerkiksi aiemmista hoidoista, sairaudesta tai korkeasta iästä. Vuonna 2009 käyttöön otettu pleriksafori on tehostanut kantasolujen vapautumista luuytimestä ja mahdollistanut riittävän kantasolujensiirtoon vaadittavan siirresaaliin suurimmalle osalle huonosti mobilisoivista potilaista.
Keräyssaaliin CD34+ solujen määrää on pidetty tärkeimpänä siirteen laadun mittarina. Siirre sisältää kuitenkin muitakin solupopulaatioita CD34+ -solujen lisäksi, kuten NK-solut, dendriittisolut sekä muut lymfaattiset solut. Siirteen solusisältöön voi vaikuttaa potilaan sairaus, edeltävät hoidot, mobilisaatiomenetelmä sekä mahdollisesti yksilölliset ja geneettiset syyt. Siirteen koostumuksen merkitystä hematologiseen ja immunologiseen toipumiseen sekä ennusteen kannalta ei ole juuri etenevässä tutkimusasetelmassa selvitetty.
Paras induktiohoito myeloomaa sairastaville potilaille sen enempää kuin optimaalinen mobilisaatiomenetelmä kohtuullisin kustannuksin ei ole tiedossa, vaikka kantasolujensiirtoja on tehty 30 vuotta. Lymfoomapotilailla mobilisaatiomenetelmänä voi olla yhdistelmäsolunsalpaaajahoito tai korkea-annos sytarabiini kasvutekijään yhdistettynä ja joissakin tilanteissa solunsalpaajahoitojen sivuvaikutusten vähentämiseksi pelkkä kasvutekijä. Kantasolumobilisaatiohoidossa on perinteisesti käytetty filgrastiimia, mutta pitkävaikutteisiin kasvutekijöihin pegfilgrastiimiin ja lipegfilgrastiimiin verrattuna lipegfilgrastiimi osoittautui non-Hodgkin lymfoomapotilailla kustannustehokkaimmaksi (Partanen ym. 2019).
Vuonna 2012 Suomessa alkoi prospektiivinen monikeskustutkimus GOA (Graft and Outcome in Autologous stem cell transplantation; Veren kantasolusiirteen laatu ja sen ennusteellinen merkitys autologisissa kantasolujensiirroissa), mihin rekrytoitiin 148 myeloomaa ja 176 non-Hodgkin lymfoomaa sairastavaa potilasta. GOA tutkimuksessa on siirteiden solukoostumuksien ja potilaiden verinäytteiden analysoinnilla 12kk asti kantasolujensiirrosta sekä keräämällä terveystietoja sairauskertomuksista tarkoitus selvittää aiemman hoidon, sairauden ja mobilisaatiomenetelmän vaikutusta kantasolusiirteen laatuun ja sen kliiniseen merkitykseen. Aiemmissa GOA-aineistoon liittyvissä NHL koskevissa analyyseissä todettiin, että T-solulymfoomapotilailla veren CD34+ solujen parempi mobilisaatio paransi OS:ää (Partanen ym. 2020). DLBCL:ssa mobilisaatiokapasiteetti vaikutti varhaiseen hematologiseen toipumiseen ja korkeammat siirteen CD34+, CD34+CD133+CD38- ja CD3+ solumäärät parempaan ennusteeseen (Partanen ym. 2020, in press). GOA-tutkimuksen aineistoon perustuen on tarkoituksena aikaväliltä 2012-2018 verrata systeemisessä DLBCL:ssä vs. primaarissa keskushermostolymfoomassa taudin vaikutusta verestä kerättyyn kantasolusiirteen solukoostumukseen sekä hematologiseen ja kokonaisselviytymiseen. Tarkoituksena on myös laskea raja-arvoja tautivapaaseen aikaan tai kokonaiselinaikaan vaikuttaville siirteen solupopulaatioille.